Olen laulamista ja kirjoittamista harrastava, 10 vuotiaan pojan yksinhuoltaja.
Sari Kesäniemi on vuonna 1981 syntynyt vasemmistolainen runoilija, joka pääkaupunkiseutuvuosien jälkeen muuttanut takasin Raumalle. Hänen runoissaan näkyy myös poliittinen aatemaailma vahvana, varsinkin nuoruudessa kirjoittamissaan runoissa eksistentialismi ja maailmantuska, toisena kantavana teemana rakkaus toiseen ihmiseen.
Julkaissut aiemmin Runoja punaisesta sydämestä runokokoelman vuonna 2000. Kyseessä 14-18-vuotiaana kirjoitettuja runoja. Kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta löytyi vapaus paeta rikotun lapsuuden henkistä ja fyysistä kipua. Sari on ollut kerran rekisteröidyssä parisuhteessa, josta hänellä on lähes aikuinen poika. Harrastuksina vapaaehtoistyö, maalaaminen, lukeminen, järjestötyö, sota- ja poliittinen historia.