Sami Antero Nygrén, Tampere. 1979 syntynyt varhaiseläkeläinen, kirjoittaja ja kirjoittamisen ohjaaja. Pahasti lukihäiriöinen synesteetikko, joka myös säveltää ja piirtää. Luterilaisuus on tärkeä osa elämää, kalastuksen, villiyrttien ja sienien ohella. Julkaissut seitsemän kokoelmaa: Valitus, virret, korkeat veisut, Tikatut pilvet odottavat jälkitarkastusta matkalla pelkistettyyn ihmeeseen, Surua sieluni kengät kivun maassa väärin kulkevat, Katsehelmet aamuisilla kasvoilla - Glancedrops on a morningly face (englanniksi kääntänyt Pinja Bergman), Salohaltianseitikki kauneinta metsässä, Itkun hiljainen suunta, Saavuin sormenpäittesi punahunnuntielle, Erilaisuuden taakse pudonnut kummajainen.
Sekä myös Jouko Kalervo Hämysen näytelmä Jumalan rakastama. On myös sanoittanut Timo Kittilän klassisen laulusarjan. Maakuntakirjailijoiden jäsen. Väliaikaisen morsiamen kitaristi, säveltäjä, äänittäjä.
Olen nähnyt elämän ilot ja surut,
kokenut ikääni nähden vähän liikaakin.
Runoissani olen purkanut lukemattomia elämän solmuja,
raskaita tunnetiloja itkun kanssa.
Runoja kirjoitan monista aiheista ilot,
surut ja kaikkea siltä väliltä.
Minulla on rikas mielikuvitus,
joka näkyy runoissani.
Olen erityisherkkä tekstini ovat syvällisiä,
pohdiskelevia ja tunteisiin uppoavia.
Erityisherkkyys on rikkaus yleensä ajattelen niin,
toisinaan taas valtaisa kompastuskivi.
Erityisherkkyyteen kuuluu niinh paljon kaikkea,
tavoitteena olisi joskus kirjoittaa aiheesta kirja.
Tanja on yksinhuoltaja Pirkanmaalta ja harrastaa kirjallisuutta.
Hän on aiemmin julkaissut kaksi runokokoelmaa ja yhden omakustanneromaanin. Kaivo 222 on Tanjan ensimmäinen kauhujännäri.
Sari Kesäniemi on vuonna 1981 syntynyt vasemmistolainen runoilija, joka pääkaupunkiseutuvuosien jälkeen muuttanut takasin Raumalle. Hänen runoissaan näkyy myös poliittinen aatemaailma vahvana, varsinkin nuoruudessa kirjoittamissaan runoissa eksistentialismi ja maailmantuska, toisena kantavana teemana rakkaus toiseen ihmiseen.
Julkaissut aiemmin Runoja punaisesta sydämestä runokokoelman vuonna 2000. Kyseessä 14-18-vuotiaana kirjoitettuja runoja. Kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta löytyi vapaus paeta rikotun lapsuuden henkistä ja fyysistä kipua. Sari on ollut kerran rekisteröidyssä parisuhteessa, josta hänellä on lähes aikuinen poika. Harrastuksina vapaaehtoistyö, maalaaminen, lukeminen, järjestötyö, sota- ja poliittinen historia.